Salahankkeemme nimeltä Rölli saapui tänään, emäntä on enemmän kuin ihastuksissaan ja meidän muiden mielestä pukin haju ei ole ihan niin ihana, kuin emännästä...

Ja tässä osa pukin uusista kavereista odottelevat emännän kanssa pukin saapumista

Tässä taas Petterimme uuden laitumensa niityllä

Tässä uusi viehko seuralaisensa Memmukka

Myös jupupussivaavit ovat kasvaneet

Siinä oli eläinpläjäys! :)

Hän sai nimittäin eilen tietoonsa, että Petteri-poromme pääsee hiukan reilun komenkymmenenkilometrin päähän meiltä suurelle metsälaitumelle naarasporon seuraksi! Voi että, mutta kävipä mukava tuuri Petteriä ajatellen. Poika pääsee lajikumppanin seuraan ja saa varttua suurella laitumella kuljeskellen ja ruokaa luonnollisesti etsien ja valikoiden. Ja kun matkakin on noin lyhyt, eli porot ovat käytännössä katsoen ihan naapurissa, niin mikäs meidän on käydessä Petteriä usein katsomassakin ja tarkistamassa, että kaikki on ok.

Kylläpä on mukavia tällaiset uutiset! Voi onnea eläimen puolesta ja onnenpotkua, että löytyi toinenkin yksinäinen poro näin likeltä. Ettei tarvinnut meidän Petteriä kovin kauaksi raahata lajikumppanin seuraan.

Ja tokihan poika taas kotiin palaa, kunhan van on mahdollisuus tarjota kaveri ja vaikka metsälaidunkin.

HIP HEI!

Viiden päivän iässä:

Kymmenen päivää:

Tommofia fuloifia kääröjä!

Emännän eläinrintamalla on myös pari muuta jännää asiaa ilmassa... Nimittäin riikinkukkonaaras pyöräytti pesälisen munia ja kököttää nyt jo neljättä päivää kasan päällä! Meitä taitaa jänniittää kaikkia, että tuleeko sieltä sitten liuta pikkuriikkejä aikanaan. Kiva kiva kiva.

Ja vielä olisi yksi pikkuinen uutinen, mutta se pysykööt vielä salassa. ;)

Kaikkea mukavaa tuntuu nyt tapahtuvan ja vettäkin on sateena luonnolle saaatu, mikäs tässä hyräillessä ja touhutessa. Taidan mennä jatkamaan salaisia puuhiani emännän kanssa. Tämä oli pikku ilmoitus, että täällä ollaan ja touhuskellaan, vaikka harvemmin kuuluu. Kuvia lisään pupulapsista, kun pääsemme taas kohta paremman koneen äärelle.

MORO siihen asti!

Ainakin on ihan tajuttoman lämmintä auringonpaisteessa ja pikkupojatkin aloittivat jo uimakauden plutimalla puh-altaassaan ja juoksemalla nikunakkeina ympäri pihaa tässä päivänä, jos toisenakin. Sellaista ilkamointia on kiva seurata.

Eilen kävimme tien toisella puolen olevalla pikku uimarannalla kosken äärellä uittelemassa varpaitamme ja heittelemässä kiviä ja voikukkia viran vietäväksi. Samalla haimme poropojalle kottikäryllisen vihreää rouskutettavaa (vuohet laiduntavat tarvitsemansa määrän toistaiseksi irti pihassa laitumen vielä puuttuessa...) ja nakkelimme lehtiä lentopalloverkon ylitse. Myös pituushyppyä koitimme rantahiekalla ja koimeita loikkia nähtiinkin!

Pikkupojat mielipuuhassaan:

Siiri lähettää kotiväelle Nummi-Pusulaan kesäterveisiä!!!!:

Pylly vasten pyllyä bum bumb bum:

Ja johtajattaren, kun pitää hetkellisesti kytkettynä, niin kaikki muutkin pysyvät hyvin pihassa:

Kyllä tämä valoisuus on taas piristävää ja lämpö hykerryttävää...

Pakkasimme aamupäivällä farmarin takakontin täyteen lintuja, vietyämme ensin pikkupojat mummolaan hoitoon (kun eivät pitkässä reisussa oikein viihdy nuo nappulat, ellei perillä ole tiedossa jotain megahauskaa!). Mukaan matkaan lähti kaksi kanaa, kukko ja kolme kyyhkyä.

Tarkoitus oli ensin viedä kyyhkyt, mutta kun emännältä jäi navigaattori isännän autoon, niin oltiinkin tulostetun kartan varassa ja eksyimme muutaman kilometrin väärään suuntaan ja olikin kyyhkyjen uusi koti sopivasti sitten matkan varella. Kopassa oli yksi valkoinen riikinkukkokyyhky ja kaksi risteytyskyyhkyä. Perillä oli vastassa mukavan tuntuinen ulkolakka ulkoiluhäkillä höystettynä ja asukkeina siellä oli ennestään kanaemo tipunuorisonsa kanssa.

Samaisessa pihapiirissä hääri myös liuta muita eläimiä, mutta emäntä jämähti toviksi ihastelemaan vain puheidensa mukaan "hyvälle tuoksuvaa" pukkia, Rölliä (omasta mielestäni pukki lähinnä haisi, ei tuoksunut, yh!). Emnätä nimittäin haaveili juuri tästä pukista, kun se kevättalvella etsi uutta kotia, mutta mahdollisuutta pukkiin ei silloin ollut. Siinä se emäntä kyykyssä kökötti ja sydänsilmin pukkia katseli....

Kyyhkyjen kodista matka jatkui ja lopulta löysimme puhelimen avustuksella perille. Tällä kertaa vastassamme oli iloinen ja puuhakkaan tuntuinen perhe ja heidän naapurinsa. Koko porukka oli aika tohkeissaan ja kanoja olikin  odotettu jo hartaasti! Emäntä oli pienen pakon edessä haikeana luopumassa jättikanoistaan ja huoli niiden tulevasta kodista oli aikamoinen, mutta tämä koti osoittautui kyllä parhaaksi mahdolliseksi vaihtoehdoksi! Innokkaiden aikuisten lisäksi löytyi myös mukavan tuntuista ja pirteää pikkuväkeä. Siellä on takuuvarmasti Flavion kahden kanansa kanssa hyvä olla ja nauttia perheen täydestä huomiosta. Valkoinen kanakin sai kauniin uuden nimen, Candela.

Tällaiset pikku retket ovat aina piristäviä pikkulomia irti omasta kotiympäristöstä. Ja varsinkin, kun perillä tapaa ystävällistä ja eläinrakasta väkeä.

Tässä on meidän eläinkuljetus viittä vaille lähtövalmiina, vain yhtä laatikkoa vajaa:

Meille kohosi poikien ja äidin voimin käpysotaleikkejä varten kuorikoista tehty linnan etuseinämä ja sotaa on menty jo kovaa kyytiä linnan muuta osaa odotellessa.

Seinä pysyy pystyssä aitatolppien ja kuivuneen katajan varassa ja taistot ovat olleet hurjia ja haavoittuneita kasapäin. Linnan kuningas taistelee puupeikkoarmeijansa kanssa raivoisasti vihollisia vastaan ja yrittää pitää linnan johtajuuden itsellään. Kuninkaan kertoman mukaan peikkoarmeija ampuu nenistään räkää ja ovat muutenkin ilkeitä vihollisille. Kuninkaalla aseina toimivat käpykranaatit ja itse väkerretyt puumiekat. Vallihaudassa hetken matkan päässä linnasta asuu ilkeä krokotiili, joka vaanii kulkusiltojen alla. Kroko vatii ohimenijää lähitaisteluun ja veden loiske on armoton. Jokaisella taistelijalla on asemastaan riippuen kolmesta kymmeneen elämää (kuninkaalla tietty täysi määrä, kymmenen!....kuinkas muuten.) ja elämien loputtua taistelijasta tulee hirmuinen haamu, joka vaanii linnan kolkissa asukkaita... Huudot ovat hyytäviä ja taistelujoukko pakenee puntit vipattaen lähimetsiin.

Lapsen mielikuvitus on mieletön ja sillä saa aikaan vaikka minkämoisia tarinoita. Poikiemme ollessa nyt viisi ja kolmevuotiaat, on mieletön ilo katsella mielestä pulppuavia tarinoita ja juonenkäänteitä. Varsinkin vanhemmalta. Pienempi on vielä isoveiken ohjailtavissa ja hyvä niin, näin sopu säily paremmin leikin tuoksinnassa. Isompi ohjaa ja perävaunu tekee mitä ehdotetaan :) :)

Otin itsekin hetken aikaa taisteluleikkiin ja voi pojat, mutta kyllä sitä tulikin harpottua mahtavia loikkia krokotiilia(puupökkelö) karkuun ja tökittä sitä tikarilla lähitaiselussa. Linnaa yritin valloittaa, mutta mukanani hyökkäävä pikkuprinssi kääntyi kuninkaan puolelle kesken taiston ja näin ollen minä, Isoprinssi, rakentaja, kaaduin elottomana maahan menetettyäni kaikki huimat kolme elämääni. Minusta tuli haamu ja aloin vaellella linnassa.... Mielikuvitukseni ryöpsähti valloilleen ja mukavaa oli. Osasin kuvitella hurjan krokotiilin vedessä ja meluisat taistelut linnan johtajuudesta.

Joskus leikit kuulostavat hurjaakin hurjemmilta, mutta niin kauan, kun mieli on iloinen ja avoin, niin pojat sotikoot sotansa ja möyrikööt mullassa. Eipä ole haamut sen kummemmin uniin tulleet. Päivän taistoista uupuneina nukahtaa joka ilta kaksi tyytyväistä pikku pojan nassikka enemmän tai vähemmän likaisina omiin sänkyihinsä, nukkuvat rauhallisesti yönsä läpi ja ovat aamuisin virkeinä aloittamaan udet taistot ja suunnitelmat.

Yksi ongelma meillä on: emme jostain kumman syystä ole vielä keksineet linnalle sopivaa nimeä!! Linna on siis edelleen nimetön :( Yleensä nimiä pulppuaa mieliimme tämän tuosta, mutta tämä hanke on edelleen vailla kutsumanimeä. Olisiko ehdotuksia?? ;)

Tässä tämä:

Täällä sopii puolustautua:

Räkää ampuvia peikkoarmeijan jäseniä. Ja näyttääpä linnan väellä olevan vuohiakin asukkeinaan takapihalla!:

Täällä wanhan kellarikuopan pohjalla asuus siis krokotiili pujottelusiltojen alla:

Ja tässä vielä hirmuinen kuningas linnansa ovella:

Kuvissa seikkailee vain kuningas, ilman pikkuprinssiään, sillä kuvat tuli otettua heti seinämä pystytyksen  yhteydessä ja pienempi rakentaja ei ollut juuri tuolloin paikalla.

Emolla ja tipulla oli aika vauhdikas alku yhteiselolle, mutta onneksi kaikki meni lopulta hyvin ja tipu pääsi takaisin emonsa siipien suojiin. Tarinan voit lukea Tyynelän sivuilta.

Tiput ovat suloisia ja kanojen jälkeläiset on onneksi helppo hoitaa ihmis- ja otusvoiminkin. Tipu Lehtostakin hoidimme minä, pojat ja isäntä onnistuneesti pari iltaa emännän ollessa töissä. Varsinkin vanhempi poika, Oskari, oli todella huolellinen hoitaja ja isäntäkin laittoi tipun aina pesuhuoneen lämpöön kaulaliinan hapsujen alle yöksi nukkumaan ja tilkitsi jopa ovan alta raon, josta valo olisi kajastanut muuten tipun silmiin.

Hellyyttävää!

Lopuksi pari kuvaa Lehtosesta hoidossamme, ekassa kuvassa syömässä:

Toisessa kuvassa tipu ruokailun jälkeen kököttämässä kaulaliinalla:

Mukavaa, että pikkupojat saavat seurailla tällaisia luonnon pieniä ihmeitä ihan livenä ja osallistua itsekin :) :)

Ja tässä näkee jo hieman, että kuinka kaunis metsä sen takana oli piilossa:

Tässä suurempi silppuri:

Ja tässä sitten pienempi: