....minä synnyin!

Niin, siinä sitä on kerrakseen muistelemista seuraavaan vuoteen :) Mukava on alkutaipaleeni ollut ja mikäs tässä lapsiperheen arkea seuraillessa. Emäntäkin kuului hihkuvan, että taitaa olla ihan tosissaan onnellinen ihminen, kun on niin mukava perhe, koti ja eläimet (mistä kuulemma aina haaveillut...).

Pianhan on se aika, että taivaalla paukkuu ja ilma on väreistä kirjavanaan. Ihmiset vaihtavat vuotta riehakkain mielin, mutta eipä taida nuo tallissa kyhjöttävät eläimet olla niin mielissään. Täällä onneksi on tuo paukkuminen harvanlaista, sillä lähinaapurit ovat kesämökkiläisiä ja kotiväkikin paukuttelee mummilassa. Minä se taidan parkkeerata itseni ikkunan ääreen kaukaista kajoa katsomaan, en nimittäin tuosta hulinasta niin osaa perustaa. Eikä sitten tarvi edes pumpuleja korviin alkaa virittelemään. Säikähtäisi viiksikarvani suoraksi kumminkin ilman niitä...

Tänään päästiin taas useamman päivän jälkeen ulos koko porukka, mutta eipä tuo näyttänyt pienille duhadedille hyvää tekevän. Niin oli räkäisempää ja rutuisempaa taas nukkumaanmeno. Itse olen nyt flunssalta välttynyt sen aikaisemmin sairastetun jälkeen ja toivottavasti virkkuna pysynkin niin voin sitten isäntäväkeä passata jos kaikki yhtä aikaa alkavat nuhastelemaan oikein tosissaan. Keitän vaikka kuuma mehua ja pidän huolen, että kaikilta löytyy jaloistaan villasukat!

Tähän loppuun kirjoitan yhden tyyneyden:

Luonto ei valinnut työkalukseen maanjäristyksiä tai salmoita,

ei myrskyisiä tulvia tai kuluttavia sateita.

Riittää, että hennot lumikellot putoavat ääneti läpi vuosisatojen.

John Muir (1838-1914)