Ällöttävä sana, mutta se vaivaa nyt minun "sihteeriäni" pari päivää. Täytyy siis turista hiukan nopeasti nyt muutaman päivän ajan, jos nimittäin jotainTärkeää Asiaa tulee.

Emäntä joutuu (saa :) ) kuulemma olemaan töissä aika lailla kiinni viikon verran, sillä puolet työporukasta lähtee pohjoiseen lomailemaan ja vastuu jää emännän lisäksi toiselle pirtsakalle työntekijälle. Taitaa mennä siis aikansa töiden ja kodin välillä luovien tiiviiseen tahtiin.

Niin, ja sen jälkeen olisikin sitten emännän vuoro lähteä pohjoiseen lopun työporukan kera. Isäntä siellä jo viikon olikin omalla kelkkajengillään. Arvatkaapa, että kuka on innolla jo pakannut suksensa valmiiksi!? Ja keräsinpä esille myös makuupussini, sekä pikku pulkan... :)

Jännittää!